• +

Tuntuuko tutulta? – Valokuvia suomalaisesta arjesta

(c) Susanna Juvakka, 2016

Tuntuuko tutulta? – Valokuvia suomalaisesta arjesta

Suomen valokuvataiteen museo
Valokuvataiteen museo

Kaapelitehdas,

7.2.–20.5.2018
Teoskuvia
Miltä sinun arkesi tuntuu: aamuruuhkalta vai pitkiltä aamu-unilta, linjastolounaalta tai kaupasta ohimennen napatuilta eineksiltä? Vuonna 2016 kymmenen valokuvaajaa dokumentoi suomalaista arkea valitsemistaan näkökulmista. Lähtökohtana oli tutkia eriarvoistumiskehitystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Osaan kuvien tarinoista voi olla helppo samaistua, osa tuntuu ehkä vieraammilta.

Tuntuuko tutulta? -näyttely herättää ajatuksia yhteiskunnan palveluiden riittävyydestä, rahahuolista ja läheisten merkityksestä elämän raskaina hetkinä. Mukana on myös paljon onnea ja toiveikkuutta. Mistä syntyy luottamus tulevaan? Voisiko parempi ymmärrys toisistamme kasvattaa kykyämme kokea empatiaa ja yhteenkuuluvuutta? Kuinka pienistä sattumista elämän käänteet ovat lopulta kiinni?

Näyttely pohjautuu Valokuvataiteilijoiden liiton vuonna 2016 toteuttamaan Arjen kuvat -työpajaan, joka oli osa Itä-Suomen yliopiston hallinnoimaa Kaksi Suomea – kasvaako eriarvoisuus? -tutkimushanketta. Hanke kartoittaa eriarvoistumiskehitystä 2010-luvun Suomessa yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, journalismia ja valokuvataidetta yhdistämällä. Valokuvatyöpajan vetäjinä toimivat Ida Pimenoff ja Liisa Söderlund. Työpajassa syntyneet 400 valokuvaa on lahjoitettu Suomen valokuvataiteen museon kokoelmiin. Arjen kuvat -työpajan rahoittaja oli Koneen Säätiö.

Näyttelyn kuvaajat: Pira Cousin, Aimo Hyvärinen, Susanna Juvakka, Taru Leinonen, Pasi Räsämäki, Arto Timonen, Adolfo Vera, Hannu Väisänen, Mikko Waltari, Saana Wang

 

Näyttelyyn on vuoden 2016 kuvien rinnalle valittu valokuvia Suomen valokuvataiteen museon kokoelmista 1950-luvulta 2000-luvulle.

Näyttelyn muut kuvaajat: Helvi Ahonen, Caj Bremer, Helge Heinonen, Ismo Hölttö, Per Olov Jansson, Ben Kaila, Raakel Kuukka, Eino Mäkinen, Kalervo Ojutkangas, Mikko Savolainen, Tapio Vanhatalo, Pekka V. Virtanen

 

Näyttelyä on tukenut Tradeka.
Ilmainen sisäänpääsy Tradekan jäsenille PINS-kortilla!

 

Suomenkielinen yleisöopastus Tuntuuko tutulta? ja Ohikuljetut-näyttelyihin sunnuntaisin klo 13–14.

Kuvia esillä valokuvataiteen museossa.

Kuva: Henna Helenius / Suomen valokuvataiteen museo

Kuvia esillä museon näyttelyssä.

Kuva: Henna Helenius / Suomen valokuvataiteen museo

Kuvia esillä museon näyttelyssä.

Kuva: Henna Helenius / Suomen valokuvataiteen museo

Ilmasta otettu kuva, jossa mies seisoo lumisella pihatiellä. Miehen takana on pieni vaalea omakotitalo, jonka pihassa on kaksi autoa ja kauempana punainen varastorakennus. Talon takana on peltoa ja kauempana metsää.

”Kuvasin vuoden verran työttömyydestä kärsivän perheen arkea. Ykä Sastamalasta on kahden pojan eronnut isä, puuseppä ja kulttuurin moniosaaja, eli pätkätöiden suvereeni suorittaja." Kuva: Aimo Hyvärinen, 2016

Pieni vauva vihreässä neulepaidassa ja valkoisessa neulepipossa nukkuu. Vauvan päällä on sininen neuleviltti.

”Kevättalvella äidiltäni tulee puhelu. Äiti, mummi, isomummi on kuollut. Mummi oli ollut sairaalassa jouluaatosta asti. Kaksi päivää suru-uutisen jälkeen parkuu vastasyntynyt vauva olkapäälläni.” Kuva: Arto Timonen, 2016

Ikkunalaudalla on kolme kehyksissä olevaa kuvaa. Kaikissa on eri-ikäinen lapsi. Ikkunalaudalla on myös kaksi rullaa ja kukkapurkki. Ikkunoiden väliin on kiinnitetty pienen lapsen tekemä piirustus jossa lukee "Hyvää onnea".

Kuva: Arto Timonen, 2016

Näkymä pienestä pakastimesta. Pakastimessa on leipää, marjoja ja sieniä erilaisissa rasioissa. Pakastimen seiniin on kertynyt paljon lunta.

”Kuvasarjani kertoo yksin asuvan aikuisopiskelijan arjesta vuonna 2016. Vuoden merkittävimpiä tapahtumia olivat ylioppilaskirjoitukset ja se, että sain kunnian ryhtyä nuoruudenystäväni tyttölapsen kummisedäksi.” Kuva: Hannu Väisänen, 2016

Nainen istuu laskin kädessä ja kirjoittaa jotain jalkansa päällä olevaan paperiin. Naisella on musta essu päällä.

Millaista on pienyrittäjän arki Suomessa? Taru Leinonen on kuvannut kuuden järvenpääläisen pienyrittäjänaisen arkea. Hän lähtee liikkeelle omasta yrityksestään ja jatkaa muiden, samanlaisista lähtökohdista ponnistaneiden, yrittäjien arjen kuvaamista. Kuva: Taru Leinonen, 2016

Tyttö istuu sohvalla nojaten päätään selkänojaan. Hänellä on violetti takki ja pipo. Takana näkyy vihreät ja punaiset keittiönkaapit.

”Elämäni jakaantuu kahteen osaan. Ensin tulee viikko jonka elän lasteni kanssa ja sitten perään toinen viikko jolloin heidän elämänsä on toisaalla. Elämä on pirstaleina eri puolilla ja siksi tuntuu hyvin ruuhkaiselta ja kiireiseltä – vaikkei mitään hätää olekaan.” Kuva: Pasi Räsämäki, 2016

Mansikkakuvioisella pöytäliinalla on vierekkäin kaksi lasia, joista toinen on puolillaan maitoa ja toinen puolillaan vettä. Valo tulee matalalta ja tekee lasien ja kuvan ulkopuolella olevan kasvin varjoista pitkiä ja tummia.

”Minua kiinnostaa todellisuuden kuvaaminen jäljittelyn avulla. Olen sarjassani kuvannut jokapäiväiseen elämään liittyviä lavastettuja tilanteita, joilla haluan näyttää kaksi täysin erilaista yhteiskunnallis-taloudellista Suomea.” Kuva: Adolfo Vera, 2016

Siniseen sadetakkiin pukeutunut nainen seisoo ison, ehkä sirkusteltan, kiinnikkeiden alla. Teltan vierustaa kävelee toinen nainen.

Mikko Waltarin valokuvat muodostavat kaksi yhteen kietoutuvaa kertomusta: viisikymppinen isä rakentaa elämäänsä uudelleen ja pohtii sen kulkua, aikuinen tytär Arja elää kihlattunsa Marcuksen kanssa onnellista, rutiinien tahdittamaa elämää Rinnekodissa Espoossa. Waltarin valokuvien ytimeksi muodostuu kysymys: mitä on hyvä elämä? Miksi elän niin kuin elän? Kuva: Mikko Waltari, 2016

Mustavalkoisessa kuvassa kaapinovien edessä valkoisen lakanan alla seisoo joku, todennäköisesti lapsi.

"Ihmisen ensimmäinen äännähdys hänen tullessaan maailmaan on lopulta hyvin pieni. Tuolloin yksilö on vielä tietämätön kaikesta ympäröivästä; siitä maailmasta, joka hänen ympärilleen rakentuu.” Kuva: Saana Wang, 2016

Etualalla istuu harmaahiuksinen mies, joka katsoo suoraan kameraan. Hänellä on sininen neulepaita ja henkselit, joissa on valkoisia tähtiä. Hänen edessään pöydällä on kortti, jossa lukee "Arvaa, mikä hymyilyttää?". Taustalla istuu kaksi ihmistä, joista toinen harjaa toisen hiuksia.

”Elämän merkitys syntyy yhteydestä toisiin ihmisiin, välittämisestä ja toisista huolehtimisesta. Ihmisarvo ei ole mitattavissa taloudellisilla perusteilla ja tuottavuutta mittapuuna käyttäen.” Pira Cousin on kuvannut äitiään ja ryhmäkodissa asuvaa veljeään, joka sairastui nuorena skitsofreniaan. Kuva: Pira Cousin, 2016

Punaruskealla pöydällä on kaksi tyhjää kulhoa, leivänpalasia ja jogurtinroiskeita. Tuolilla on tyhjä lautanen.

”Kuntoutustuki on pieni ja rahat menevät vain tärkeimpiin ja pakollisiin menoihin. Musiikki on minulle tärkeää, se auttaa kestämään vaikeimpienkin päivien läpi. Valokuvaus tulee olemaan iso osa elämääni jatkossakin. Tarinan pitää jatkua.” Susanna Juvakka käyttää kameraa päiväkirjan tapaan, tallentaen niin arjen iloja ja vaikeuksia kuin intiimejä omakuviakin. Juvakka sairastaa fibromyalgiaa, kroonista kipuoireyhtymää. Kuva: Susanna Juvakka, 2016

Mustavalkoisessa kuvassa pieni poika makaa sohvalla viltin alla. Pojan silmät ovat melkein puoliksi kiinni ja suu hieman auki.

Harrastajavalokuvaaja Pekka V. Virtasen kuvat kertovat oman perheen onnellisista arjen hetkistä, mutta Virtanen havainnoi kameransa kautta tarkasti myös omia työtovereitaan sekä kotiseudun, Lauritsalan kauppalan miljöötä ja elämää. Kuva: Pekka V. Virtanen, Sairas lapsi, 1958

Mustavalkoisessa kuvassa parrakas mies istuu ruokapöydässä ja kuorii perunaa. Miehen vieressä istuu lapsi ja katsoo ujosti suoraan kameraan miehen takaa.

”Mitään ruusuilla tanssimista Frimanien perheen elämä ei ollut. Mutta vaikka he uurastivat aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan, he olivat silti iloisia ja puheliaita. Frimaneja en unohda ensi hätään.” Kuvatakseen pienviljelijäperheen arkea Muoniossa vuonna 1968 Caj Bremer muutti viikoksi asumaan Frimanin perheen luo. Viisilapsinen perhe oli joutunut muuttamaan ja aloittamaan elämänsä alusta saadakseen riittävästi viljelysmaata. Kuva: Caj Bremer - Friman, uudisraivaaja, 1973

Mustavalkoisessa kuvassa sadetakkiin pukeutunut henkilö seisoo metalliselta vaikuttavan seinän edessä ja katsoo suoraan kameraan.

Ben Kailan kirja Koditon on omistettu asunnottomille helsinkiläisille, joita hän kuvasi vuosina 2000–2002. Kuvissa kodittomat katsovat suoraan kameraan. Kuvat eivät kaunistele eivätkä kauhistele heidän kohtaloaan. Kullakin on oma elämäntilanteensa ja siihen omat syynsä. Aina asunnottomuus ei näy päältä. Kuva: Ben Kaila, Linnanmäki, 2000