Oppilas ja opettaja
Susanna Majuri: Syvyys, 2010. Valokuvagalleria Hippolyten kuvasalkusta Ikkuna. Mustesuihkutuloste. Suomen valokuvataiteen museo.
Alla oleva teksti liittyy Susanna Majurin näyttelyyn Vedentutkijan tytär, joka oli esillä Valokuvataiteen museossa 27.1.–23.5.2010.
12.3.2010
Taiteilija Susanna Majuri ja lukion kuvataideopettaja Liisa Välilä kohtasivat Majurin näyttelyssä eilen. Välilä tuli katsomaan entisen oppilaansa Majurin näyttelyä mukanaan bussilastillinen nykyisiä oppilaitaan.
Susanna Majuri: Salme
Liisa Välilä: Suski ei tullut monen opettajan kanssa toimeen, vaikka Suski oli niin ihana ja mukava. Jumppamaikka valitti, ja ihmettelin sitä aina. Miksi opettajat eivät ymmärrä ominaislaatua, sitä taiteilijan olemusta. Välillä oli vähän sellaiset ja sellaiset vaatteet. Kyllähän se koetteli opettajien sietokykyä.
Susanna Majuri: Liisa oli kyllä hirveän tärkeä. Sen lähellä oli hyvä olla. Ihailin Liisaa ja sen persoonaa. Kotona olin oppinut, että mies on perheenpää ja naiset vähän arkoja. Liisan kautta oivalsin, että tuollainenkin voi olla.
Liisa: Muistan Susannan ensimmäisen maalauksen. Se oli niin persoonallinen työ, naivistinen, jotenkin kömpelö ja käsittämättömän hieno. Lukion viimeisellä meidän luokka oli mukana diplomikurssi-kokeilussa. Muistan edelleen myös ne Suskin mustavalkoiset valokuvat. Diplomitöitä koskien minun piti raportoida opetushallitukseen kuvataiteen silloiselle ylitarkastajalle, kuinka paljon meiltä oli osallistujia, mitä tehtäviä tehtiin jne. Kirjoitin erikseen vielä Suskista: "Hän on taiteilija, josta vielä kuulemme. Hän on tuleva uusi Rosa Liksom." Liksomhan oli silloin merkittävä uusi taiteilija. Mutta kuten nyt huomaamme Suski ei tarvitse hänen laillaan sanoja. Ne virtaavat hänen töissään.
Susanna Majuri: Mykines
Susanna: Annoit minulle ylioppilaslahjaksi valokuvakirjan.
Liisa: Olisin antanut rajumman, mutta vähän pelkäsin teidän äitiä. Mietin Akateemisessa ja päädyin siihen siistimpään. Vaikka tiesin, että se rajumpi olisi ollut ihan sinua. En päässyt varsinaisiin ylioppilasjuhliin, mutta tulin sitten rääppiäisiin.
Susanna: Se oli outo tilanne, kun Liisa yhtäkkiä istui sohvalla. Äiti kilisteli niitä kuppeja kahden metrin päässä. Aikaisemmin oltiin aina nähty kuvisluokassa.
Liisa: Olen kyllä Susannasta ylpeä. Opettajana on harvinaista, että on saanut monien lahjakkuuksien joukkoon todella huippulahjakkaan, ainutlaatuisen taiteilijapersoonan.
Susanna Majuri: Tulva
Teksti: Reetta Haarajoki