Museon historia: Vihtavarastolta valtakunnalliseksi erikoismuseoksi

1969–1979: Ensimmäinen vuosikymmen

Museon toiminta alkoi vuonna 1969 Pasilan vesitornissa, jossa oli aluksi vain museon toimisto. Museon ensimmäiset näyttely- ja varastotilat sijaitsivat Korkeavuorenkatu 2:ssa Ullanlinnassa.

Museon toimitilat Korkeavuorenkadulla Helsingissä asettivat melkoisia haasteita museotyölle, koska tiloja oli sekä entisessä vihtavarastossa ullakolla että maapohjakellarissa.

Museon avajaisnäyttely avautui vappuaattona 1969 Kluuvin galleriassa, koska Pasilan vesitornissa olivat vain toimistotilat. Museon perustaneiden järjestöjen jäsenistö suunnitteli ja ripusti näyttelyn talkoilla, koska museolla työskenteli ainoastaan yksi vt. puolipäiväinen museonhoitaja. Näyttely esitteli suomalaisen valokuvauksen läpileikkauksen 1800-luvulta 1960-luvun lopulle.

Museon kokoelmien perustan muodostavat perustajajärjestöjen säätiölle lahjoittamat valikoitujen teosten kokoelmat: Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n kuva-arkiston pysyväiskokoelma, valokuvaaja Aarne Pietisen taiteellinen jäämistö, Pro Patria 1942 -näyttelyn aineisto ja muita historiallisia kuvia, Kameralehden Suurkilpailujen 1953–1968 aineisto, Suomen Lehtikuvaajat ry:n aineisto, Suomen Mainoskuvaajat ry:n materiaali, Suomen Valokuvaajain Liitto ry:n materiaali ja kuvajournalistien osuuskunnan Finnsevenin Maa ponteva Pohjolan äärillä -näyttely.

Valokuvaaja Vilho Setälää (1892–1985) kuvataan Setälän 80-vuotisnäyttelyn avajaisissa Korkeavuorenkadun näyttelytiloissa 1972. Näyttelyn yhteydessä Setälä lahjoitti koko merkittävän negatiivikokoelmansa museolle. Vuoden 1972 jälkeen museo on saanut jatkuvasti lisää Setälän originaalivedoksia, viimeksi vuonna 2008. Setälän valokuvia on ollut esillä joka vuosikymmen ja vuonna 2012 museo juhlisti jälleen suomalaisen valokuvan pioneeria, Setälää isolla näyttelyllä.

Museon ensimmäisissä näyttelyissä näkyi painotus valokuvan klassikoihin. Amerikkalaisen valokuvaajan Ansel Adamsin (1902–1984) näyttelyn avajaisvieraita 1977: kuvassa vasemmalla silloinen Helsingin kaupunginmuseon johtaja Jarno Peltonen ja valokuvaaja Börje Söderholm (1922–1998).  

Valokuvaaja Börje Söderholm palkattiin museolle osapäiväiseksi tekniseksi avustajaksi 1971. Seuraavana vuonna hän siirtyi Valokuvajärjestöjen Keskusliiton (myöhemmin Finnfoto) toiminnanjohtajaksi, mutta vaikutti alusta alkaen vuosia museon edustajistossa ja hallituksessa. Vuonna 1998 Söderholm lahjoitti museolle omistamansa mainoskuvaamo Laatukuvan väline-, negatiivi- ja kuvakokoelman. Vuodesta 2000 alkaen museo on jakanut joka vuosi Börje ja Dagmar Söderholmin testamenttilahjoituksella perustetusta säätiöstä apurahoja valokuvan tutkimukseen.

1980–1989: Museo etsii paikkaansa

Vuonna 1982 museo muutti Helsingissä Lauttasaareen (Vattuniemenkuja 4) Kuva-Sampo Oy:n vuokralaiseksi. Museotyö helpottui ja ammattilaistui, kun näyttely-, toimisto- ja säilytystilat olivat katutasossa ja kokoelmien säilytysolosuhteisiin tuli parannuksia. Myös museon tutkija-valokuvaaja sai oman työtilan.

Valokuvataiteen museolla oli vuosina 1980–1985 Helsingin keskustassa näyttelytila Studio (Annankatu 30, nyk. Annantalo), jossa pidetyt näyttelyt ja yleisötilaisuudet saavuttivat usein enemmän kävijöitä kuin syrjemmällä Lauttasaaren tiloissa pidetyt näyttelyt.

Minne -näyttely vuonna 1986 oli museon kokoama ensimmäinen laaja, tutkimukseen perustuva katsaus suomalaisen valokuvan historiaan. Näyttelytyöryhmä (Valokuvataiteen museon amanuenssi Pirjo Porkka, Museoviraston tutkija Sinikka Joutsalmi, Valokuvataiteen museon tutkija/valokuvaaja Olli Haapio) sai valokuvataiteen valtionpalkinnon. Näyttely oli esillä Taidehallissa, koska Lauttasaaren tilat olivat näyttelylle liian pienet.

Lauttasaaren toimitiloista Valokuvataiteen museo muutti Makkaratalon 7. kerrokseen (Keskuskatu 6), jossa museo toimi 1988–1992. Museon kaikki toiminnot oli sijoitettu tavallisiin toimistohuoneisiin.

1990–1999: Erikoismuseon tehtävät alkavat

Vuonna 1992 museo muutti Helsingin Ruoholahteen Kaapelitehtaalle. Näyttelytilat avautuivat nykyisissä tiloissa G-portaan 1. kerroksessa, mutta toimisto, kokoelmat ja kirjasto olivat aluksi A-portaassa.

Uusien näyttelytilojen avausnäyttely oli Vilho Setälä 100-vuotta. Museo otti ensimmäisen kerran käyttöön pääsymaksun. Tilat laajenivat myöhemmin syvyyssuunnassa nykymittaansa.

Vuosi Kaapelitehtaalle muuttamisen jälkeen elokuussa 1994  museo nimettiin opetusministeriön päätöksellä valtakunnalliseksi erikoismuseoksi, mikä paransi museon toimintaedellytyksiä.

Ranskalaisten valokuvaajien Jean Baptiste Carhaix´n & Eric Bourret´n  näyttelyn avajaisvieraita 1995 (vas.):museonjohtaja Ritva Tähtinen (ent. Keski-Korhonen), tuntematon henkilö, valokuvaaja Touko Yrttimaa, kuvatoimittaja Mikko Pekari, valokuvaaja Jorma Puranen, kaksi tuntematonta henkilöä, valokuvaaja Arno-Rafael Minkkinen ja valokuvaaja Timo Kelaranta.

Samana vuonna ilmestyi viimeinen Valokuvan vuosikirja, jota oli julkaistu vuodesta 1972 lähtien.

Vuoden 1999 lopussa myös toimisto, kokoelmat ja kirjasto siirtyivät nykyisiin tiloihin Kaapelitehtaan G-portaan 5. kerrokseen. Näyttelytilat ja sisäänkäynti  remontoitiin perusteellisesti vuonna 1998 Kaapelitehtaan päätyyn. Museotilojen arkkitehtuurin suunnittelivat yhteistyössä arkkitehtitoimisto Alli ja sisustusarkkitehtitoimisto Valvomo.

Vuosina 1998 ja 2008 tehtyjen laajennusten jälkeen museon tilat ovat yhteensä 2511 neliömetriä, joista näyttely-, työpaja ja  muita yleisötiloja on 920 neliömetriä.

2000–2009: Uudelle vuosituhannelle

Ruotsalaisen valokuvaajan Elisabeth Ohlsonin Ecce Homo -näyttely sai vuonna 2000 runsaasti huomiota tiedotusvälineissä ja mielenosoittajat museon ulkopuolella olivat tuttu näky. Ohlsonin lavastetut valokuvat pohtivat Jeesuksen elämän keskeisiä tapahtumia homojen ja transvestiittien elämäntilanteen kautta nykyajassa. Mielenosoittajat olivat paikalla jo näyttelyn avajaisissa 16.6.2000.

Vuonna 2004 Suomen valokuvataiteen museo vastaanotti Alma Media / Iltalehdeltä noin 2,5 miljoonaa kuvaa käsittävän Uuden Suomen negatiivikokoelman. Kyseessä on Suomen suurin julkisissa kokoelmissa oleva lehtikuva-aineisto. Kokoelmaa on selvitetty Valokuvataiteen museossa vuodesta 2006 alkaen Suomen Kulttuurirahaston tuella.

Vuosi 2008 oli kuvajournalismin vuosi. Kaikki vuoden näyttelyt  avasivat  näkökulmia kuvajournalismin historiaan, nykytilaan ja tulevaisuuden haasteisiin. Vuoden tunnus >1000 viittasi hokemaan kuvasta, joka kertoo ”enemmän kuin tuhat sanaa”, mutta muistuttaa myös kuvien ylenpalttisesta läsnäolosta arkipäivässämme.

VUODEN 2010 MUSEOTEKO

Suomen valokuvataiteen museolle myönnettiin Vuoden museoteko -tunnustus vuoden 2010 toiminnasta. Tunnustuksen myönsi ICOM – Suomen komitea.

Valokuvataiteen museo on käyttänyt komitean mukaan asemaansa oivaltavasti ja innovatiivisesti haastaen museoiden vakiintuneita toimintatapoja. Monipuolinen ja näkemyksellinen näyttelyohjelmisto ja uudet yleisötyön muodot erottavat museon edukseen.

ICOM – Suomen komitea korosti Valokuvataiteen museon  osoittaneen toiminnallaan, että museon tehtävä on hyvinvointipalveluiden tuottamisen ohella hahmottaa kulttuuria ja yhteiskuntaa. Valokuvataiteen museo osallistuu myös valokuvahistorian uudelleenkirjoitukseen sekä nykytaiteen ja laajemminkin nykykulttuurin määrittelyyn. Se on vahvasti suuntautunut tutkimukseen niin julkaisu- kuin näyttelytoiminnassaan.

Nykyvalokuvataiteen edistäjänä museo on tuonut esiin sekä suomalaisessa valokuvataiteessa asemansa vakiinnuttaneita että sen nousevia tekijöitä. Museon yleisötyön uusia muotoja ovat museokentän työkaluiksi kehitetyt kännyköitä ja verkkomaailmaa hyödyntävät palvelukonseptit.

Lisäksi museon järjestämissä Purku-klubeissa keskustellaan mieltä kiihottavista ajankohtaisista visuaalisen kulttuurin kysymyksistä.

Vuoden museoteko -tunnustus julkistettiin kansainvälisenä museopäivänä 18.5.2011. Kansainväliseen museoneuvosto ICOMiin, International Council of Museumsiin, kuuluu yli 20.000 museoalan ammattilaista 140 maasta.