Televisioruudun lumo

Televisiohetkien kollektiivisuus on myös hävitetty digiboxien ja ajastamisen myötä. Enää ainoastaan Linnan juhlien ja suurten urheilukamppailujen seuraaminen saa joukkiot tuijottamaan ruutuja yhdessä.

Kun Saila Puranen toteutti teossarjansa Mun todellisuus neljän suhde toiseen vuonna 1984, olivat teokset jotakin uutta ja kokeellista, jopa radikaalia. Ennen nykyistä Photoshop-aikaa syntyneet kuvat saivat alkunsa Purasen performanssina studiossa. Taiteilija ikuisti itselaukaisinta apuna käyttäen itsensä kuviin, jotka hän kuvasi uudelleen tv-ruudun läpi videokameralla. Ruudun alalaidassa juoksevat Purasen henkilötiedot. Omakuvallinen sarja kommunikoi toisen sarjan, A4-kokoisten mieshahmojen kanssa, joilla oli ollut vaikutuksensa taiteilijan elämään. Patriarkaalia mieshahmoa edusti taiteilijan oma vääpeli-isä, ideologista mieshahmoa Che Guevara ja elokuvien hurmuria Tuulen viemän Clark Gable. Purasen lisäksi muun muassa Ulla Jokisalo ja Sari Poijärvi aloittivat 1980-luvun suomalaisessa valokuvataiteessa uuden, subjektiivisen naisvalokuvauksen tyylin.

Teosten syntyaikana 1984 Saila Puranen oli vielä opiskelija, ja teokset saivat ensiesityksen Lahdessa valokuvauksen opiskelijoiden ryhmänäyttelyssä. Valokuvataiteen museo hankki Purasen sarjan kokonaisuudessaan. Purasen televisioruudut pääsivät myös museon ryhmänäyttelyyn "Minne? - Suomalainen valokuvataide 1842–1986", joka järjestettiin Taidehallissa* 24.10.–16.11.1986.

Reetta Haarajoki

Lähde: Taiteilija Saila Purasen haastattelu 3.12.2010

* Suomen valokuvataiteen museo sijaitsi vuonna 1986 Makkaratalossa. Museon näyttelytilat olivat niin pienet, että ryhmänäyttely "Minne?" järjestettiin Helsingin Taidehallissa Nervanderinkadulla.