Pieni ihmekone SX-70

Suljettuna se on arvoituksellinen, kaikki kameraan viittaavat osat ovat piilossa. Se on vain kaunis, linjakas jokin, jossa silmä lepää. Kun se vedetään auki, se pysyy tyylikkäänä mutta paljastaa kykynsä. Se on pakattu millilleen täyteen innovatiivista, kumouksellista teknologiaa, jollaista ei osattu edes kuvitella ennen sen valmistumisvuotta 1972.

Polaroid-yhtiön johtajan ja luovan keksijän Edwin H. Landin povitaskussa oli mustaksi maalattu puukapula, jonka mitoilla uutta pikakameraa lähdettiin suunnittelemaan. Kun designin oli edettävä mittasuhteista käsin, ulkoa sisälle päin, lopputulos edellytti vuosien työtä, useita mahdottomiksi luultuja materiaaliteknisiä innovaatioita ja uudenlaisten tehdaskompleksien rakentamista  – olemassaoleva tekniikka ei olisi mahdollistanut näin pientä, kevyttä ja kokoon taittuvaa kameraa. Neliosaisesta, yhden liikkuvan peilin heijastusta monipuolisesti hyödyntävästä objektiivista saatiin riittävän pieni, kun kehittelyn lähtökohtana olivat majakoiden lamppujen moniulotteiset fresnel-linssit. Hanke toi uusia haasteita myös muovi- ja kumiteollisuudelle, koska SX-70:n koneistolle riittävän ohuita ja lujia osia ei vielä osattu valmistaa, mutta Land löysi kullekin osalle valmistajat, jotka suostuivat ottamaan haasteet vastaan.

Polaroid SX-70 sivulta katsottuna. Kuva: Harri Tahvanainen, 2012.

Klassikoksi muodostuneen ulkoasun pintakin vaati innovaatioita. Kun taskuun sopivasta koosta ja pelkistetyn tyylikkäästä muodosta ei tingitty, ei tingitty myöskään materiaaleista. Land halusi kameran pintaan ehdottomasti kromia ja nahkaa. Kumpikaan ei ollut helppo ratkaisu. Luonnonmateriaalina nahka olisi elänyt ja irtoillut kosteuden muutosten mukana, joten sen käsittelyyn ja kiinnitykseen kehitettiin uudet menetelmät. Kameran muovinen runko sai ohuen kromikuoren, joka viimeisteli tyylin ja laadun vaikutelman.

Kameran muotoilun selkeys ja tinkimättömyys liittyi mahdollisesti myös siihen, että Landilla oli läheinen yhteys aikansa huippumuotoilijoihin. Monen klassikkoesineen suunnittelijat Charles ja Ray Eames olivat Landin ystäviä ja innostuivat myös Polaroid-kuvaamisesta. He tekivät SX-70:sta lyhytelokuvan, jossa kameran pienimmätkin innovatiiviset rakenteet esitellään seikkaperäisesti samalla kun annetaan esimerkkejä pikakuvien ottamisesta ja Landin kehittelytyö asetetaan osaksi valokuvauksen kunniakasta historiaa.

Klassikkokameran nimi oli ehkä sen sattumanvaraisin ominaisuus. Nimi SX-70 oli alunperin tarkoittanut Landin  seitsemättäkymmenettä erikoiskokeilua (Special eXperiment), joka oli hänen 30 vuotta aiemmin kehittelemänsä kamera (sekin oli aikanaan hämmästyttävä pikaisuudessaan, mutta varsin hidas ja mutkikas vuoden 1972 kameraan verrattuna). Vaikka uudelle ihmekameralle harkittiin muita nimiä, vanha sähäkkä koodinimi vakiintui.

Polaroid SX-70. Kuva: Harri Tahvanainen, 2012.

Eikä siinä vielä kaikki. Tinkimättömän tyylikäs ja innovatiivinen kamera käytti uudenlaista filmiä, joka sekin mullisti valokuvauksen käytäntöjä. Tarinan mukaan Edwin Landin kolmivuotias tytär toivoi saavansa nähdä kameralla otetun kuvan heti ottamishetken jälkeen. Mahdottoman tekeminen mahdolliseksi kesti vuosikymmeniä, mutta toive toteutui. Tätä ei olisi mahdollistanut pelkkä kamera, vaan nopeuden piti piillä filmissä. SX-70-kameran kanssa samaan aikaan Polaroid esitteli vallankumouksellisen integraalifilmin ja samalla tunnetuimman filmiformaattinsa, valkoreunaisen neliön. Integraalifilmissä kuva tuli esiin ja kehittyi itsestään juuri kamerasta tulleessa vedoksessa, kun sitä ennen ”pikakuvien” esille saaminen oli vaatinut negatiivi- ja positiivifilmikerroksen erottamista toisistaan ja kummankin käsittelyä kemikaalein valotuksen jälkeen.

Historian uusimpana käänteenä pikafilmin ”mahdoton” ongelma on ratkaistava uudelleen, jotta SX-70-kameraa voidaan edelleen käyttää. Kun Polaroid-yhtiö teki konkurssin ja lopetti näiden filmiensä valmistuksen vuonna 2008, syntyi uusi yritys, Impossible Corporation, joka tuottaa SX-70:een sopivaa filmiä. Koska tismalleen alkuperäisen kaltaista filmiformulaa ei voida enää käyttää, valmistus- ja tuotekehittelytyö on tehtävä alusta asti uudella tavalla, ja tutkimustyö jatkuu edelleen. (Päivitys: Vuodesta 2017 työ jatkuu nimellä Polaroid Originals.) Tuon työn ansiosta voimme taas halutessamme painaa punaista nappia ja nauttia pikakuvauksesta.

Sofia Lahti, amanuenssi
 

Lähteet:

W. P. Lane: ”The Birth of SX-70”: Recollections of one Design Engineer

Harry McCracken: Polaroid’s SX-70: the Art and Science of the Nearly Impossible 

Owen Edwards: How Polaroid Stormed the Photographic World

Peter Coeln, Achim Heine, Rebekka Reuter, Ulrike Willingmann (eds.): From Polaroid to Impossible. Masterpieces of instant photography – the Westlicht Collection.

Charles ja Ray Eamesin mainosvideo: