Pimiöt päivänvaloon – pimiökulttuurin ja -muistojen dokumentointi

Kohteiksi valittiin kolmen valokuvataiteilijan ja neljän yhteisön pimiöt. Toisena osa-alueena oli harrastajien ja ammattilaisten pimiömuistojen tallentamiseen tähdännyt muistitietokeruu, johon saatiin yhteensä 42 vastausta hyvin monimuotoiselta vastaajajoukolta.

Nykydokumentointihankeen myötä tuli näkyväksi se, miten moneen museotyön osa-alueeseen monipuolisesti toteutettu dokumentointi kiinnittyy. Dokumentointihanke tukee museon tulevaa näyttelytoimintaa tarjoamalla laajan ja monipuolisen aineiston näyttelysuunnittelun pohjaksi. Dokumentointihankkeessa saatiin tietoa, joka auttaa hahmottamaan, arvottamaan ja ymmärtämään entistä paremmin museon olemassa olevaa kokoelmaa.

Dokumentointikäynnit osoittautuivat merkityksellisiksi paitsi tiedon tallentamisen, myös museon sidosryhmäsuhteiden kannalta. Haastatelluille valokuvaajille ja muille pimiönkäyttäjille museo tuli ainutlaatuisella tavalla lähelle. Dokumentointikäynti on aina merkityksellinen vuorovaikutustilanne museon ja dokumentoitavien välillä. Muistitiedonkeruuhankkeessa museon yleisön rooli laajeni passiivisesta tarkastelijasta aktiiviseksi tietoa tuottavaksi osalliseksi. Museo onnistui tallentamaan perinteisen asiantuntijatiedon lisäksi pimiökulttuuriin liittyviä arvostuksia, tunteita ja muistoja.

Pimiöt päivänvaloon: Muistitietokeruu ammatti- ja harrastajavalokuvaajille 1.4.2012–30.9.2012

Osana pimiödokumentointihanketta Suomen valokuvataiteen museo keräsi pimiöihin liittyvää muistitietoa huhtikuusta syyskuuhun 2012. Kyselyllä tavoitettiin monipuolinen tekijäjoukko. Yli 40 vastausta tuli sekä valokuvauksen harrastajilta että ammattilaisilta. Vastaajat asuivat eri puolilta Suomea ja heissä oli suunnilleen yhtä paljon naisia ja miehiä. Vanhin vastaaja oli syntynyt 1929, nuorin 1990.

Suurin osa vastanneista ammattilaisista oli jo luopunut pimiötyöskentelystä ja muisteli siis joko entistä ammattiaan tai entistä ammatin harjoittamisen tapaa. Harrastajistakin suuri osa oli siirtynyt digitaalitekniikkaan. Osa oli luopunut itse vedostamisesta jo useita vuosikymmeniä sitten, osa digitaalisen kuvankäsittelyn omaksuttuaan. Muutama vastaaja muisteli perheenjäsenen pimiöharrastusta, joka oli jäänyt vastaajan mieleen yhtenä lapsuuden avainkokemuksista.

Vastaajien joukossa oli pimiökonkarien lisäksi myös uuden polven valokuvaharrastajia ja valokuvauksen opiskelijoita, jotka olivat löytäneet pimiöön joko itsenäisesti tai kurssien kautta. He olivat päätyneet siirtymään digitaalisesta valokuvauksesta yhä enemmän filmipohjaiseen kuvaamiseen ja kuvien vedostamiseen. Heille pimiötyöskentelyyn päätyminen oli merkittävä, itsenäisesti tehty valinta.

Lähes kaikissa vastauksissa käsiteltiin myös vastaajien valokuvausharrastusta laajemmin kuin vain pimiötoiminnan näkökulmasta. Osa vastaajista lähetti myös esimerkkejä omista vedoksistaan.

Pimiökeruu toteutettiin osana Suomen valokuvataiteen museon pimiödokumentointihanketta, joka on osa valtakunnallista TAKO-yhteistyötä. Keruuaineisto tallennetaan pysyvästi museon kokoelmiin, sitä tarjotaan tutkijoille tutkimusaineistoksi ja tullaan hyödyntämään pimiöteemaisessa näyttelyssä, jonka ajankohta varmistuu myöhemmin.

Ilman muistitiedonkeruuta museon olisi ollut vaikeaa tallentaa näin laajan ja monipuolisen valokuvaajajoukon pimiökokemuksia. Suomen valokuvataiteen museo kiittää kaikkia keruuseen osallistuneita arvokkaasta avusta valokuvakulttuurin tallentamisessa.

Aineistot tallennettiin Suomen valokuvataiteen museon kokoelmiin. Osallistumalla keruuseen osallistujat antoivat museolle luvan käyttää lähettämäänsä aineistoa näyttely-, tutkimus- ja julkaisutoiminnassa. Museo ja aineiston käyttäjät vastaavat siitä, että aineistoa ei käytetä kohdehenkilöitä tai hänen omaisiaan loukkaavassa tai vahingoittavassa tarkoituksessa. Kuvien tekijänoikeudet säilyvät kuvaajilla itsellään.

Pimiöt päivänvaloon - pimiökulttuurin ja -muistojen dokumentointihanke, hankeraportti. Suomen valokuvataiteen museo 2012.